keskiviikko, 16. marraskuu 2011

Vauhtia ja märkiä tilanteita

 Reilu viikko vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Halailu, kuivailu, keräily ja siivoaminen ovat muiden töiden ohella vienyt aikaa tältä tiedotuskanavalta. Viime aikojen teemoja ovat vauhti ja vesileikit. 

Rallilla, Martinilla ja Martilla on leikit menossa.

Kuka sanoo, ettei kissat pidä vedestä? En tarkemmin osaa sanoa, onko nämä kyseiset viisi kissan pentua jotenkin erikoisia, mutta vessanpönttö on aiheuttanut vahvaa kiinnostusta. Pönttö on niin kiinnostava, että jos kansi on jäänyt auki on melko selvää, että seuraavan viiden minuutin sisällä talossa on märkä kissa. En oikein tiedä nauraa vaiko itkeä kun ensin kuulee innokkaan juoksun kohti vessaa, sitten voi kuvitella kun kissankorvien välissä raksuttaa ja...Blums.. sitten vessasta saapuu märkä, pelästynyt, hämmentynyt ja naukuva kissa.

 

Jääkiekko oli Rullasta tosi kiinnostavaa, vielä kun olisi itse päässyt kentälle..

Telkkari on myös hyvin kiinnostava. Sitä on kiva tarkastella ehkä hieman suositeltuja katseluetäisyyksiä lähempää. Kissoilla on omat lempiohjelmat, Rulla on selvästi urheilukissa, hän katsoo mielellään lätkää tai jalkapalloa, mutta muut ohjelmat ei juuri kiinnosta. Martti taas voi hyvinkin kuunnella ja ihmetellä jotain luontodokkaria pitkän tovin. Kissoissa on paljon mitä en ymmärrä ja se tekee niistä kovin kiinnostavia.

Romeo on ottanut paikkansa varaisänä rennolla asenteella vastaan. Rakkaus on molemmin puolista.

Martti leikkii tai on jäänyt jumiin.

Monia hauskoja leikkejä on ilmassa ja vauhti vaan kiihtyy loppua kohti. Tämä on viimeinen kokonainen viikko kun kisut on meillä. Voih.. Kyllä niitä tulee ikävä. Mutta koitan kuitenkin vielä kirjoitella lisää tähän merkintää ja sitten kun tämä hela hoito on ohi niin kirjoitan vielä jonkun loppukaneetin.

 

 

sunnuntai, 6. marraskuu 2011

Vieraita ja vierailuja

 

Kävimme tiistaina eläinlääkärissä ja kaikki pennut voivat erinomaisesti. Martta (tai Martin), Martti ja Rulla saivat rokotteet ja kaikki pennut perustarkastettiin.
 
Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että pentujen tapakasvatus jatkuu viikolle 12 asti niin vahvana, ettei sitä sovi keskeyttää. Tästä syystä koko porukka saa nauttia toisistaan ja meistä ja Romeosta vielä kolmen viikon ajan.
 
 
Tässä koko porukka aika tarkkaan viikko sitten eli 8 viikon iässä. Vähän väsytti.
 
 

Rambon ja Rallin omistajien kanssa sovimme, ettei pentuja tarvitse rokottaa tai viedä lääkärille. Halusin kuitenkin varmistua, että pennut voivat hyvin ja olen luovuttamassa terveitä pentuja. Ja hyvinhän he tosiaan kaikki voivat. Eäinlääkäri kehui kuinka ystävällisiä ja sosiaalisia kissoja meillä on. Kisut olivat todella lungisti koko eläinlääkäri käynnin. Kun yhtä tarkastettiin, muut nukkuivat (oikeesti nukkuivat) kiltisti kopassaan. Tällaista en ole tottunut eläinlääkärireissuilla näkemään.

 

 
 
Meillä käy melko usein vieraita ja kisut ovat ottaneet heidät kaikki oikein onnessaan vastaan. Kun on kaverit kylässä on aina enemmän silittäjiä ja leikkijöitä ja sehän ei haittaa yhtään.
 
 

Sukupuolet olin katsonut suurimmalta osalta oikein, ainoastaan Rallin sukupuoli oli mennyt minun tarkastuksessani väärin. Ralli onkin siis poika eikä tyttö. Martan (tai nyttemmin Martinin) kivekset eivät olleet laskeutuneet. Kivekset voivat kuitenkin vielä laskeutua ja toisaalta puolen vuoden iässä voi kissan kastroida/steriloida, jota kannattaa harkita jokaisen pennun kohdalla. Selviä tyttöjä olivat Rulla ja Rambo.

 

 
 
Rambo ja Rulla pitävät telkkarin kiertämisestä ja katsomisesta. Välillä täytyy pohtia miten kohtaamistilanteissa toimitaan. 
 
 

 

Kisuilla on varaemo Donna ja varapappa Romeo. Romeo on hoitanut isän roolia kunnialla, hän puhdistaa kissat, antaa läheisyyttä ja leikkii. Donna on hieman epäileväisempi, hän päästä pennut lähelleen ja leikkii vähän, mutta läheisempää kontaktia on Romeoon verrattuna vähän. Donnalla alkoi kiima keskiviikkona ja hän on melkoinen yöulvoja. Meidän oli pakko viedä Donna kotiin kun pari yötä meni parin tunnin yöunilla kissa kainalossa (ainoa paikka jossa Donna oli rauhassa ja hiljaa). Romeo on kuitenkin mies paikallaan ja uskon, että hän on vahvana apuna tapakasvatuksen loppuun asti.

 

 

 
 
Romeo on rauhallinen, leikkisä ja innokas varapappa. Hän myös pitää naapurivakoilusta, istuu mielellään tuolilla tai keittiön pöydällä katselemassa ikkunasta ulos.
 
 

 

Kissojen yksi suosikki peli on hännän metsästys. Siinä on tarkoitus saada pelaajaa hännästä kiinni. Ei ole väliä kenen häntä on kyseessä, mutta yhtä häntää saa metsästää vain yksi pelaaja kerrallaan. Yksin pelattaessa kiertosuunta on yleensä sama ja ympyrän kehä melko pieni. Useamman pelaajan ollessa mukana voi kiertosuunta vaihdella ja liikerata muuttua ympyrän kehästä eri näköisiksi käyriksi. Vauhti on kaikissa pelin muodoissa kova, mutta silti peliin kuuluu myös pysähtymisiä ja spurtteja. Pelialustaksi sopii oikeastaan kaikki tasot mitä on tarjolla. Eräänä iltana istuin sohvalla ja osuin keittolautaseni kanssa pahasti keskelle peliä. Siitä tuli märkää jälkeä, onneksi ensimmäinen pelaaja varoitti seuraavia tulevasta soppaesteestä, eikä enempää soppauhreja tullut.

 

 

 

Rulla metsästää Rallin häntää. Ralli tarkkailee toisten pelaajien liikkeitä ja valitsee seuraavaa hännän metsästyksen uhria.
 
 
 
Lisäsin Rullalle, Rambolle, Martinille ja Martille 8vko kuvat. Ralli ei tällä viikolle ole innostunut poseeraamaan, joten hänestä ei lähikuvaa löytynyt. Parhaillaan selän takana on neljä kehräyskonetta ja olkapäällä yksi.  On nää kyllä vaan aika söpöjä.

 

 

sunnuntai, 30. lokakuu 2011

Martin

 

Martin 2vko.

Martin tai Martta kuten me häntä aluksi (ja vähän vieläkin) kutsuimme on ollut malliainesta pienestä pitäen. Hän pitää kamerasta ja juttelemisesta ja kehuista. Hän tutkii haistellen nenällä ja tunnustellen tassuilla. Kun joku on oikein mukavaa hän jää tassuttelemaan ja kehräämään. Hän pyörähtää vatsalleen ja odottaa rapsutusta.

Martin 4vko.

Tuntuu, että Martinilla olisi älykkyys ja sosiaalisuus tasapainossa. Hän on reipas ja leikkisä, mutta päättää itse milloin on leikin ja milloin rapsutusten aika.  Hän on myös kova syömään sekä naksuja että useamman kerran päivässä tarjottavaa herkkulautasta. Hän on hyvin harvoin viimeinen, joka lautasen tavoittaa ja vielä harvemmin ensimmäinen, joka siitä lähtee.

Martin 6vko.

Leikissä Martin on innoskas ja usein jahtaaja, ei jahdattava. Hänestä on suunnattoman mukavaa herättää nukkuvat sisarukset hyppäämällä heidän päälle ja aloittamalla leikki ilman, että toinen on edes kunnolla hereillä. 

Martin 7vko.

Porukassa Martin on siis selkeä johtajaluonne, joka kujeilee ja temppuilee. Hän on motorisesti porukan lahjakkaimmasta päästä, hän kiipeilee ja hyppelee mielellään. Martta tykkää myös seurata ulkomaailman elämää ikkunasta tai parvekkeelta. 

Martin 8vko.

Meidän pienessä kodissa on paljon yllättävän paljon tasoja ja kissoille mielekästä puuhaa. Tämä hyllykkö sohvan takana kuuluu niin lepopaikkoihin, tarkastusasemiin kuin juoksuratoihinkin.

sunnuntai, 30. lokakuu 2011

Martti

 

Martti 2vko.

Martti on kujeilija ja usein mukana seikkailuissa. Usein hän lähtee leikistä ensimmäisenä etsimään syliä. Syli on nimmittäin Martin ehdoton lempipaikka. Ihmisen paijailu ja lämmin syli on sen kaltainen vastustamaton kombo, että se helposti vie väsyneet Martin nokosille. 

Martti 4vko.

Martti on Rambon kanssa kujeilukaksikko. Viime viikon lopulla he löysivät lintuperspektiivin ja tästä eteenpäin pitää muistaa sulkea myös kaikki yläkaapit, ettei kisut keksi sinne mennä. Martilla on jonkin verran hyppyvoimaa, hän on taitava ja tasapainoinen liikkuja. Toistaiseksi korkeudet tavoitetaan kiipeilemällä erilaisia tasoja pitkin.

Martti 6vko.

Martti kokeilee usein kepillä jäätä. Voisiko sitä kiivetä Vapun jalkaa pitkin tai jos mä sittenkin pääsen syömään sohvapöydälle. Kun tästä sitten tulee kielto ja siirto lähtöruutuun on Martilla kaikkensa menettäneen kissan ilme. 

Martti 7vko.

Martti rakastaa kavereita ja kaverit rakastavat Marttia. Ihmiset on Martille yhtälailla kavereita ja yksi mukava leikki on seurata kun tämä blogi valmistuu. Hän istuu usein olkapäälläni ja kehrää katsellen vuorotellen näytölle ja näppäimisölle. Kaverit usein kokoontuvat leikin loputtua paikalle, jossa Martti jo lepäilee. Mielellään mahdollisimman lähekkäin, jopa päällekkäin jos toinen ei siitä pahastu.

Martti 8vko.

Martti ja muumimuki. Meillä on kolme muumimukia kisuilla vesiastioina kun en viitsi sijoittaa spesial astioihin. Muki on sopivan tukeva sekä helppo pitää puhtaana ja vesi raikkaana.

sunnuntai, 30. lokakuu 2011

Rambo

 

Rambo 2vko.

Rambo on seikkailija isolla S:llä. Hän on ensimmäisenä paikassa kuin paikassa. Rambosta sai ensikohtaamisista käsityksen innokkaasta, nopeasta ja vahvatahtoisesta kaverista. Selvä tutkijaluonne ja pieni (tai noh.. ehkä aika iso) ripaus pähkähulluutta. Olimme juuri rakentaneet pennuille isomman aitauksen, jotta isovanhempieni olisi helpompi pitää heitä samassa paikassa. Noh.. kului alle minuutti kun pennut olivat päässeet aitaukseensa niin Rambo jo pyrki sieltä pois (huom. muuut pennut olivat tyytyväisiä uuteen kotiin ja tutkivat sitä innokkaasti). Hyppy ei aivan vielä kantanut reunalle asti, mutta se ei estänyt yrittämästä. Noin puolentunnin ja kymmenien yritysten jälkeen ensimmäinen onnistuminen tapahtui.

Rambo 1kk.

Rambo on rakastava ja nopea oppimaan. Hän ei pelkää ihmisiä eikä oikeastaan yhtään mitään ja tulee lempeästi vastaan kaikkia. Paitsi silloin kun hänellä on juuri suuri seikkailu kesken. Tällainen seikkailu saattaa löytyä esimerkiksi suihkukaapin kiertämisestä tai sohvan sisään piiloon menemisestä.

Rambo 7vko.

Rambo on hyvin kuvauksellinen eikä pelkää poseerata kameralle. Rambo kehrää ja rakastaa silittelyä seikkailujen välillä (leikkien ollessa kesken on vain yksinkertaisesti liian kiire jäädä silitettäväksi). Rambo hakee hyväksyntää katseella ja saattaa ruveta kehräämään pelkästään silmiin katsomisesta. 

Rambo 7vko.

Rambo on porukan pelle ja linssilude. Hänestä on helppo ottaa hauskoja kuvia ja hän todella nauttii kuvatuksi tulemista. Rambo on taitava hyppijä, kiipeilijä ja muutenkin taitava vartalonsa hallitsija. Hän toisinaan yliarvioi taitonsa ja on useammin kuin kerran hypänny päin seinää. Hetken hän ihmettelee maassa aivan kuin ei hyväksyisi omaa epäonnistumistaan. Ja yrittää uudestaan.

Rambo 8vko.